Mitä tekemistä taiteen tekemisellä on työelämän kanssa?

Sunnuntai 14.4.2019 klo 9:25 - Riika Pikkuvirta

IMG_30272.jpgPiirrän paperille viivaa, kynä tekee sattumanvaraista jälkeä, ajatukset tulevat ja menevät, en annan niiden häiritä. Viivaan löytyy hetken päästä rytmi ja piirrän spiraalia ja ellipsiä. 

Pian on aika siirtyä maalaamaan. Maalaan niillä väreillä, jotka juuri siinä hetkessä tuntuvat hyvältä ja niitä asioita, joita kankaalle sattuu muodostumaan. En mieti enkä suunnittele. Päätökseni tekemisen suhteen rajoittuvat siihen, mitä väriä otan seuraavaksi ja silloinkin saatan muuttaa mieltäni juuri kun tartun väripulloon. Otankin sinisen sijaan punaista. 

Jälkikäteen mietin prosessia ja asioita joita tekemisen aikana kävin läpi. Koin turhautumista, kun sivellin ei kulkenutkaan kankaalla hyvin, eikä jälki miellyttänyt. Toisaalta nautin siitä, että se pakotti minut kokeilemaan toista sivellintä ja lopputulos oli hienompi kuin arvasinkaan. Turhauduin, kun ihana oranssi kuivuessaan muuttuikin ruman ruskeaksi vihreän alusvärin kuultaessa alta. Mutta ilahduin taas, koska väri sointui täydellisesti vieressä olevaan turkoosiin. 

Usein kytkös taiteen tekemisen ja työelämän välillä ajatellaan olevan se, että taide on harrastus vastapainona työlle, se antaa energiaa ja auttaa jaksamaan. Mutta taiteen tekemisen prosessista voi myös oppia paljon, ainakin minä olen oppinut. Samanlaisia turhaumia ja onnistumisia joita koin taiteen tekemisessä, kävin usein läpi työssäni.

Eräs kerta tärkeä tapahtuma oli tulossa ja olin ajatellut tekeväni urani parhaimman näyttelyosaston. Viikkoa ennen tapahtumaa kuulin, että laskuvirheen vuoksi osaston yksi seinä jäisi metrin liian lyhyeksi. Aikaa isoille muutoksille ei enää ollut, vaan oli keksittävä ratkaisu. Ja se oli tehtävä pian. 

Mitä vaihtoehtoja minulla oli? Olisin voinut lamaantua totaalisesti ja ajatella että ei voi mitään, yksi seinä on lyhyempi ja sillä selvä. Toinen vaihtoehto ehkä olisi ollut pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja tilata uusi seinä pikatoimituksella, hinnasta viis. Päädyin kuitenkin ratkaisuun, jossa tilanne analysoitiin nopeasti ja mietittiin mitä etua lyhyemmästä seinästä voisi olla. Sen perusteella tehtiin pienet muutokset alkuperäiseen suunnitelmaan.  Ratkaisu osoittautui sekä kustannustehokkaaksi että paikan päällä jopa toimivammaksi kuin alkuperäinen suunnitalma.

Yllättäviä tilanteita ja ongelmia tulee aina. Ongelmien edessä voi joko jäädä tuleen makaamaan, pysyä sitkeästi alkuperäisessä suunnitelmassa tai yrittää ratkaista asian luovasti ottamalla ne elementit ja faktat mitkä ovat olemassa ja rakentaa niistä jotain uutta.

Maalatessa käyn lukuisia tunteita ja haasteita läpi ja ratkon niitä samaan tahtiin tekemisen aikana mutta millä tavalla? Jos joku ei toimi, heitänkö pensselit nurkkaan vai kokeilenko välillä maalata palettiveitsellä. Jos maalaan sinisellä ja yhtäkkiä väri tuntuu tosi huonolta, pysynkö sitkeästi sinisessä vai vaihdanko väriä. Jos olen työstänyt jotain maalausta koko pävän ja päivän päätteeksi se ei näytä hyvältä, yritänkö väkisin saada kuvasta toimivaa vai sudinko kaikki mustaksi ja aloitan alusta. Yleensä parhaimmat ratkaisut ovat olleet jälkimmäiset. Usein ne ovat myös synnyttäneet jotain aivan uutta - sellaista mitä en olisi ikinä ajatellut edes tekeväni. 

Kekselisäisyyttä, nopeita reagointeja muuttuviin tilanteisiin, pettymysten sietämistä ja niiden yli pääsemistä - kaikkia näitä voi harjoitella turvallisesti taiteen tekemisen kautta. Ainoa mitä voi menettää, on vähän väriä ja aikaa. Mitä enemmän harjoittelee, sitä paremmin pystyy toimimaan yllättävissä tilanteissa. Kun toimintamalli on opittu ja sisäistetty, arki- ja työelämän haasteita kohdatessa voi käyttää tismelleen samoja metodeja kuin taiteen tekemisessä. Ongelmat voi kokea kiinnostavina haasteina eikä epäonnistumista tarvitse pelätä. Lopputulemana koko asenne ja suhtautuminen työhön ja elämään muuttuu rennommaksi.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työ, työhyvinvointi

Työhyvinvointia luovuudesta

Sunnuntai 17.3.2019 klo 10:04 - Riika Pikkuvirta

shutterstock_315771719-2.jpgOlen järjestänyt sekä ollut mukana lukuisissa työhyvinvointihetkissä ja virkistyspäivissä. On ollut melontaa, keilaamista, kokkausta, cartingia, joogaa, lasinpuhallusta, tanssia jne. Mukavia ja virkistäviä hetkiä on ollut paljon mutta usein toimintaa leimaa suorittaminen, kilpailu, aktiivinen yhdessä tekeminen tai vertailu. Kun kovasti suoritetaan jo töissä, joskus olisi ihana vain olla. 

Pidin tovi sitten pienelle työyhteisölle luovan maalauksen aamukurssin. Luovassa maalauksessa tekemisellä ei ole tavoitetta tai päämäärää, töitä ei vertailla, katsota yhdessä tai analysoida. Se mitä jaetaan on luova prosessi ja jälkikäteen pohdinta siitä miten prosessia voi hyödyntää työssä tai arjessa. Osallistujien kommentit kertoivat juuri siitä mitä itse olen hyvinvointihetkistä halunnut “Ei tarvinut suorittaa, sain vain nauttia tekemisestä”, “Olen aina ajatellut etten osaa piirtää enkä ole luova mutta nyt ei edes tarvinut osata, nautin vain väreistä ja minulle uusista materiaaleista”. Jälkikäteen sain vielä viestiä että ihana, energinen olo säilyi koko loppupäivän. 

Yhteinen tekeminen työn ulkopuolella on äärimmäisen tärkeää. Mutta tärkeää on myös muistaa jokainen yksilönä. Vaikka ollaankin yhdessä, tekeminen ei aina tarvitse olla yhdessä tekemistä. Se voi olla myös pelkästään yhdessä kokemista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luova maalaaminen, työhyvinvointi, hyvinvointipäivä, virkistyspäivä

Onko piirustustaito luovuuden mittari?

Keskiviikko 7.11.2018 klo 21:50 - Riika

Kun kerron piirustus- ja maalauskursseisseistani, kuulen usein “olisi niin ihana piirtää tai maalata mutta kun en osaa. En ole ollenkaan luova.” 

Osaamisella tässä lienee tarkoitetaan sitä että esimerkiksi piirroksen pitäisi vastata sitä mitä näemme, tai sitä mikä mielikuva näkymästä tai asiasta on. Se on selvä että lähes poikkeuksetta vaatii tuntien, viikkojan ja vuosien harjoittelua mikäli haluaa tulla sillä tavalla taitavaksi että osaa tehdä toisintoja näkemästään. Ihan niinkuin mikä tahansa asia jossa haluaa olla hyvä vaatii harjoittelua. 

Mutta piirtämisessä on kyse muustakin kuin suoraan kopioinnista. Yksinkertaisilla harjoituksilla voidaan aika helposti saada kosketus omaan luovuuteen. Harjoitus voi olla myös mahdollisuus rauhoittua tai keskittyä hetkeksi. Kun luovaan prosessiin pääsee sisään, se koetaan usein sekä vapauttavana että voimaannuttavana. 

Luovuus on sitä että luo jotain uutta tai yhdistelee olemassaolevia asioita uudella tavalla. Joskus se ilmenee taiteen tekemisen kautta, joskus jotain muuta kautta. On myytti että luovuuteen tarvittaisiin jotain superlahjoja tai että ihminen joko on tai ei ole luova. Luovuus on synnynnäistä ja se on meissä jokaisessa, toisilla sen esiin kaivaminen on vain hieman haasteellisempaa kuin toisille. 

Luovalla prosessilla harvoin on mitään ennalta ajateltua päämäärää tai tavoitetta - koska kyse on juuri toiminnasta eikä tavoitteesta. Luovaan prosessiin vain mennään mukaan, annetaan sen viedä. Ollaan vapaasti ja nautitaan flow:sta ilman ajatusta tuloksesta tai stressiä päämäärästä. 

Harjoittelun kautta luovuus voi tulla osaksi elämää ja taiteen kautta opittuja luovia prosesseja ja toimintamalleja voi hyödyntää joka päivä.

Asia ei ole siis ollenkaan niin suoraviivaista että en osaa piirtää koska en ole luova. Tai että en ole luova koska en osaa piirtää. Luovuus on opittavissa ja piirtämisestä voi nauttia ilman osaamista. Vai oliko se päinvastoin?

IMG_2641.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: taide, piirtäminen, luovuus, luova prosessi